Mikäli linkki ei toimi, tässä sisältö:
1. Emotionaalinen herkkyys ja empatia.
Erityisherkkyys näkyy esimerkiksi niin, että lapsi tuntee hyvin syvästi, itkee herkästi, tuntuu lukevan vanhempansa ajatukset, tavoittelee täydellisyyttä tai reagoi voimakkaasti, jos tekee pienenkin virheen.Lapsi vaistoaa herkästi, jos jollain luokkatovereista on paha mieli ja kokee syvää empatiaa myös eläinten kärsimystä kohtaan.
Toimi näin: Kunnioita lapsen kaikkia tunteita ja anna hänen puhua niistä. Tee lapsellesi selväksi, että rakastat häntä pelkästään hänen olemassaolonsa vuoksi, saavutuksista riippumatta.
2. Vivahteiden vaistoaminen.
Erityisherkkä lapsi on tavallista tietoisempi esimerkiksi hienoisista äänistä, hajuista tai yksityiskohdista. Lapsella ei välttämättä ole tavallista herkemmät aistit, mutta hän prosessoi havaitsemaansa tavallista tarkemmin.Hän panee merkille äänensävyt ja ilmeet ja havaitsee rohkaisun tai moitteen pelkästä katseesta.
Toimi näin: Erityisherkät sisäistävät moraalisäännöt tavallista nuorempina. Yleensä erityisherkät lapset huomaavat itse, mitä heidän kannattaa tehdä ja mitä ei ja yrittävät välttää vanhempien arvostelua tai rangaistusta. Jos lapsi tekee väärin, vältä raivoamista ja tiukkaa kurinpitoa, sillä erityisherkkä lapsi yleensä ottaa opikseen vähemmästäkin.
3. Ärsykkeiden kuormittavuus.
Erityisherkät lapset väsyvät ja kuormittuvat herkästi, koska he ovat jatkuvasti niin tietoisia siitä, mitä heidän sisällään ja ympärillään tapahtuu. Varsinkin kaikki uusi saa heidät helposti väsymään ja pois tolaltaan.Erityisherkät valittavat herkästi kuumuutta tai kylmyyttä. Kovat äänet hermostuttavat heitä ja he reagoivat rajusti muutoksiin tai kipuun. Seurauksena voi olla itkua ja raivokohtauksia.
Toimi näin: Älä kuormita lasta liioilla ärsykkeillä ja virikkeillä. Takaa hänelle riittävästi rauhaa ja lepoa päivän mittaan. Rutiinit ja selvät säännöt auttavat häntä orientoitumaan päivään. Totuta lapsi etukäteen uusiin haasteisiin.
4. Asioiden syvällinen käsittely.
Erityisherkät lapset paitsi tekevät tarkkoja huomioita, myös prosessoivat havaitsemaansa syvällisesti. Se voi tulla ilmi lapsen syvämietteisissä kysymyksissä tai nokkelassa huumorintajussa. Toisaalta lapsen voi olla vaikea tehdä päätöksiä tai lämmetä kohdatessaan uusia asioita ja ihmisiä.Lapsi tarvitsee aikaa, jotta saisi pureskeltua kaikkea näkemäänsä ja kokemaansa.
Toimi näin: Erityisherkkä lapsi pitää keskusteluista. Kuuntele herkällä korvalla mitä hän sanoo ja ole hänen luottamuksensa arvoinen. Anna hänelle aikaa. Ole esimerkkinä innostuksesta ja elämänilosta. Hulluttele. Onnellisuus syntyy pienistä asioista, juuri niistä, joita erityisherkät ovat taitavia havaitsemaan.
Lähde: Elaine N. Aron: Erityisherkkä lapsi (Nemo)
...
Ehkä olen normaalia herkempi, en tiedä. Ainakin monet asiat kuormittavat minua keskimääräistä enemmän.
- S.



