Sunday, May 14, 2017

Tyhjä







Tyhjyys jylisee sisälläni
tunnen eksyneeni
en löydä kotiin

Arki tuntuu vaikeammalta päivästä toiseen, ei jaksaisi nousta, ei käydä suihkussa, eikä eteenkään siivota. Mikään paikka ei tunnu siltä, että sinne haluaisi jäädä, vaikka koti onkin kaunis ja viihtyisä ja lapsuudenkotonakin (ja puolisoni lapsuudenkodissa) tulee käytyä usein. Paikallaan olo hermostuttaa ja tekee levottomaksi. En uskalla syödä tarvittavia lääkkeitäni, koska pelkään kasvattavani niihin toleranssin parissa päivässä. Värisen sisäisestä kylmästä vaikka kotona on lämmin ja kultani on lämmin vierelläni.

Olen yrittänyt keksiä ohjelmaa päiviin, mutta kaikki tuntuu niin raskaalta. Rahaa ei ole eikä tule. Ääni sanoo, että minun on tehtävä näin ja noin, en aina osaa erottaa ääntä oman pääni sekaisesta sisällöstä. Kuka minua käskee ja miten olla välittämättä? Miksi elämänhaluni värisee kuin sammuva liekki? Miten pääsen pakoon tätä onttoa oloa, jonka kahleisiin tunnen joutuvani?


- S.