Ollakko vai eikö olla - ystävä

Olen löytänyt tehokkaan maahanpalautuskeinon jos elämä alkaa tuntua vähänkään liian helpolta. Luen viestejä ystävinäni pitämiltä ihmisiltä, jotka ovat katsoneet tarpeelliseksi ei-niin-hienovaraisesti vihjata kirjoituksillaan kelvottomuudestani, itsekkyydestäni ja monista muista vähemmän hohdokkaista ominaisuuksistani. Olen pahoillani jos olen tuottanut pettymyksen. Ei, tämä ei tarkoita ketään yksittäistä ihmistä, olen nimittäin niin onnekas että minulla on ympärilläni paljon maahanpalauttajia, jotka eivät salli minun unohtaa paikkaani risukasan pohjalla. Oikeastaan mielestäni minua haukkumaan ja manaamaan vaivautuneet ovat minulle läheisempiä kuin täysin piittaamattomat ystävät, sillä tiedän olevani ihmisenä aika surkea. En harrasta itsesääliä, perustan arvioni ainoastaan ympäristön palautteeseen ja omiin ansioihini (ansiottomuuteen).

Luulin tänään olevani pitkästä aikaa hyvällä tuulella kun kävin kahden itselleni tärkeimmän ihmisen (puolisoni ja parhaan ystäväni) kanssa teatterissa, mutta heti takaisin sairaalalle tultuani eksyin internetin ihmemaailmaan ja tipahdin takaisin todellisuuteen.

Täällä lukon takana sen huomaa miten vähän rakastamasi ihmiset sinusta välittävät. Se varmaan masentaisi, ellen olisi ja valmiiksi aika pohjalla.