Hei.

Välillä tunnen ikävää, en tiedä tarkalleen mitä kohtaan, mutta jotain puuttuvaa kai kaipaan. Metsän rauhaa, kostean sammaleen tuoksua sateella, lapsuuden pitkiä kesiä... kaupungissa haisee sateella, maalla sade tuo raikkaan tuoksun, ripauksen koivua ja märkää maata. Lapsuuden kesinä myös eräiltiin viikkokaupalla kavereiden ja perheenkin kanssa. Nykyään sellaisen rauhan saavuttaa aika harvoin. Mielialani on ilmeisesti kohentumaan päin kun pääsin osastoltakin, ja myös läheisten ystävieni silminnähtävä piristyminen kohti kevättä edesauttaa piristymistä, minun ja muiden. Muru myös jaksaa aina piristää minua, olen niin onnellinen että löysimme toisemme.

Hyvää kevättä!