Tuesday, February 7, 2012

Tämä ja ne muut todellisuudet

 Total Eclipse of the Heart

Kulttuuripäivä, kävimme sivistämässä itseämme puolen osastoa voimin. Nähtiin siellä myös kullan kanssa, ja kuljimmekin enimmäkseen kahdestaan. Olisin viihtynyt pidempäänkin, mutta ilmeisesti hoitajilla oli johonkin (takaisin osastolle?) kiire. Sain myös hankittua lisää salmiakkia, mikä on hyvä, sillä vieroitusoireita alkoi jo ilmetä ja verenpaineet sukeltavat aina vain alas. Viime mittauksessa yläpaine oli 89 ja alapaine 63. Lisäksi uusi lääkkeeni, joka on vielä nostossa, aiheuttaa päivittäistä pahoinvointia ja huimausta.

Miltä tuntuu sairastaa skitsofreniaa? Kaikkien "skitsojen" oireprofiili on erilainen, joskus hyvinkin poikkeava, mutta tyypillistä on epätavalliset ajatuskulut ja vaikeudet erottaa "harhoja" "todesta". Itse muotoilisin sen pikemminkin vaikeutena erottaa tämän todellisuuden asioita muiden todellisuuksien asioista. En usko että kuulemani äänet ovat vain kuvitelmaa, vaan uskon niiden tulevan jostain toisesta paikasta. Sama koskee muitakin "harhoja", näkö-, maku-, haju- ja tuntoharhoja. Tieteellisesti ne kai selitetään aivojen liiallisella dopamiinitoiminnalla.

Haluaisin johonkin turvallisentuntuiseen metsäiseen paikkaan hyvällä porukalla, ja toivoisin kesän jo tulevan. Voisi tehdä vaikka pienen viikonloppuvaellusreissun teltat mukana... olen kovasti miettinyt mistä saisin vielä jotain positiivista tunnetta irti, ja eräilyn lisäksi hevoset ovat kotoisen rauhoittavia. Ja jollei inspiraationi olisi pahasti hukassa, vesivärit ja kirjoittaminen voisivat myös toimia. Lukeminen vaatii sellaista keskittymistä, mitä en useinkaan enää löydä itsestäni. Toivoisin tämän menevän parempaan suuntaan.

0 comments:

Post a Comment